top of page
Writer's pictureMika Salminen

Botnia Gas Oy:n hankkeelle miljoonatuki


Havainnekuva Botnia Gas biokaasulaitoksesta Kaustisille
Havainnekuva Botnia Gas Oy:lle rakennettavasta biokaasulaitoksesta Kaustisille

Gas1 Oy:n omistama hankeyhtiö Botnia Gas sai lähes neljän miljoonan euron investointituen RePowerEU -haussa. Botnia Gas on rakentamassa kahdessa vaiheessa yhtä Suomen suurimmista biokaasulaitoksista Kaustiselle, Keski-Pohjanmaalle. Tuki kohdistuu ensimmäiseen vaiheeseen, jonka mitoitusta määrittelee 35 000 tonnin syötemäärä.


”Seuraavana askeleena on rakentamispäätös, jota kohti etenemme jo valitun investointikumppanin kanssa. Tavoitteena on sopia yksityiskohdat ja saada lopullinen investointipäätös tehtyä viimeistään vuoden 2025 alkupuolella. Nyt valmisteilla olevan investoinnin koko on 14,7 M€ ja hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 50 M€”, kertoo Botnia Gas Oy:n hankeyhtiön omistajan, Gas1 Oy:n toimitusjohtaja Mika Kallio.


Botnia Gas biokaasulaitoshanke sijoittuu Kaustisen Turkisrehun tontille. Laitoksessa on tarkoitus käsitellä maatalousvaltaisen lähialueen lantoja, peltobiomassoja ja myös aiemmin turkiseläinten ruokintaan käytettyjä jakeita, joiden hyödyntämisessä on tällä hetkellä tunnistettua alikapasiteettia.


Biokaasulaitoksen ensimmäisen vaiheen on tarkoitus olla tuotannossa kesällä 2026.




Comentarios


bottom of page